Kuukauden välineet -arkisto

Valkotaulu

"Piirrä ja arvaa peli, vuoronperään lapsi ja aikuinen piirtäjänä. Laiskoille piirtäjille olen käyttänyt siten, että olen esim. piirtänyt ison dinon ja unohtanut siitä osia, joita lapsen pitää lisätä. Molemmilla hauskaa" -Marita-

"Voi piirtää kaikenlaista ja sitten pyyhkiä autolla tai jollain hahmolla kun laittaa kiinni huopatassun. Innostaa piirrä pyyhi" -Aija-

"Seinällä olevaan isoon valkotauluun (on muuten niin hyvä moneen juttuun!) olemme lasten kanssa seisten tehneet monenlaisia pujottelu-/autoratoja (magneetit + tusseilla piirtäen), merkanneet pisteitä seikkailuradasta (tussilla tai magneettinumeroilla) ja poimineet magneetteja (kurotellen ja kumarrellen). On myös piirretty omaa kuvaa oikeassa koossa ja tehty erilaisista magneeteista vaikka millaisia kokonaisuuksia." -Nadja-

Pyykkipojat

"Ripustetaan keinuihin huiveja pyykkipojilla liehumaan, ripustetaan oikeaa pyykkiä." -Aija-

"kauden kuvat" eli keskustelukuvat laitetaan pyykkipojilla kiinni ympäri huonetta erilaisiin paikkoihin .mm.piippurasseihin roikkumaan jne jne, sitten pyykkikorin kanssa keräillään ohjeiden mukaisesti, nimetään asioita jne. Toiset taas "joutuvat" kertomaan, minkävärisen pyykkipojan ottavat.. vinkki saatu toim.terapeuttikaverilta. toimii" -Satu-

"Keskilinjan ylitysharjoitus: sijoitetaan pyykkipoikia esim. asiakkaan hihaan. Vastakkaisen puolen käsi tarttuu. Samalla harjoittuu "oikea" ja "vasen" " -Terhi-

"Rakennetaan pyykkipojista lentokoneita ja kaikenlaisia hahmoja. Piirretään eläimiä ja ihmisiä ja laitetaan pyykkipojista kädet, jalat ja niillä leikitään. Innostaa piirtämiseen." -Aija-

"Laitetaan pyykkipoikia sormiin - tuntokokemuksia. Puristellaan niillä pitkin sormea - tuntokokemuksia." -Aija-

"Magneettipyykkipoikien nappailua "ylätasolta" ja toisinpäin sinne laittamista kirjain, numero, kuva, sana...hampaissa. Melkein hikistä hommaa monelle:)" -Anu-

"Kiinnitän pyykkipoikia itseeni (siis vaatteisiini tai tukkaan) ja pyydän terapialasta etsimään ne (kerron kuinka monta) käsillä ja jos ollaan jo aika tuttuja esim. nenällään. Sit ehkä toisinpäin, minä etsin hänestä.. Samaa voi toteutaa myös pariterapiassa/ryhmäterapiassa jne. ja on monenkokoisia ja värisiä pyykkipoikia. etsijällä on silmät peitetty. löytämisenilon olen saanut nähdä usein ja uskalluksen tulla lähelle!" -Tea-

"Otetaan erilaisia pyykkipoikia - lihas ja liikeharjoitus kun eri voimaa vaativia." -Aija-

"Jos lapsi tarvitsee jäsennystä terapiatuntiin, laitan pienen "pyykkinarun", johon ripustan pyykkipojilla lappusia, joissa on järjestyksessä asiat (kuvina) mitä aijotaan terapiassa tehdä. Sitä mukaa kun tehtävä/toiminta on tehty, lapsi saa otta sen lapun poissa ja laittaa pyykkipojan johonkin toivomaani paikkaan (esim. verhon alareunaan, nallen oikeaan korvaan jne.)" -Tea-

" yksi versio puheterapiaan kehonosiin: laitan ne itteeni ja sit lapsukainen saa ottaa pyykkipojan nilkasta ja ranteesta jne" -Satu-

Pehmolelu

"Viimeksi eilen piilotettiin yhden tytön kanssa pehmokoiraa ympäri asuntoa sijaintikäsitteitä harjoitellessa! "Missä koira on? Aha! Sängyn alla/päällä/vieressä jne". Voi vaikka nimetä kehonosia tai puhua tunteista" -Linda-

"Käytän sijaintikäsitteiden opetteluun lapsen kanssa usein Ensi123-sarjan bingopeliä ja pehmolelua yhdessä: bingohyrrästä pyöräytetään sana (esim. päällä, alla, keskellä, alimmaisena) ja lapsi vie pehmolelun jonnekkin itsekeksimäänsä ko. paikkaan (alimmaiseksi kirjapinon alle, pöydän alle, tuolin päälle). Jos menee oikein, saa bingoalustalle merkin. Useimmat vaikeammatkin sijaintikäsitteet saa jo kolmella henkilöllä (tt, lapsi, pehmolelu) luontevasti tehtyä: esim. jonon keskimmäinen, viimeinen, ensimmäinen, välissä." -Heidi-

"Miksi nalle itkee?". Teen paljon kotikäyntejä ja lapsilla on lähes poikeuksetta aina joku rakas pehmolelu jota voi "ottaa mukaan terapiaan". Jos ei muuta niin kuuntelijaksi" -Linda-

"Oma Keskimmäinen (jonka puhe oli pitkään epäselvää ynnä vielä ujo) käytti uni/turvaleluaan kontaktipupuna: kun ei rohjennut mennä luo, viskasi muutaman metrin päästä sille aikuiselle, johon halusi kontaktin. "Tässä minä jaan rakkaimpani, kait ymmärrät arvostaa elettä." En ole käyttänyt terapiassa, mutta voisi toimiakin. Kontaktin otto, keskustelun avaus." -Annukka-

"Kaikki on kivempaa pussista nostettuna; mm. Ikeasta löytyy paljon pieniä pehmoeläimiä ja myös sorminukkeja." -Linda-

"kun harjoittelee, jotain mikä vähän jännittää, niin joskus on hyvä projisoida koko homma pehmoleluun. Eli joko niin, että lelu antaa mallin tai niin, että lapsi on se lelu, joka tekee harjoitukset. Toimii etenkin jos lapsi on hiukan ujo ja katsekontaktissa vetäytyy. (En siis tarkoita autistisia, vaan ihan tavallisia ujoja lapsia).
Ja lorupussiin kuvan tilalle leulu/pehmoeläin yms." -Alina-

"Tosiaan pussi on ihme väline! Kaikki on paljon kivempaa sieltä löydettynä!" -Päivi-


Noppa

"lImapallon pumppailun yhteydessä isohko (läpimitta 10 cm), pehmeähkö muovinoppa, josta lasketaan pisteet pumppauksille. 1. heittäminen sovittuun kohteeseen (asento ja kehon hallinta, koordinaatio, tarkkuus, voima, jne.) + ohjeen kuuntelu ja sen mukaan toimiminen 2. laskeminen (valitaan sormi, jolla voi nopan "silmää" koskettaa laskettaessa) tai numerolukumäärän hahmottaminen. 3. Katseella nopan poukkoilun seuraaminen, odottaminen että pysähtyy jne. Yhdestä vaivaisesta nopasta saa niin paljon hienoja asioita, ja iloa leikkiin" -Tarja-

" Noppa, jossa on muovitaskut joka sivulla....taskuihin voi laittaa numerot, tehtävät, värit, tunteet, mielialat, suosikkihahmot, kuviot,sanalorut, vain taivas kattona luovuudelle, mutta vain kuusi vaihtoehtoa:)" -Tea-

"Isoista pehmopalikoista rakennetaan nopasta saatua lukua vastaava torni (1=palikka, 2=kaksi palikkaa jne), joka sitten koetetaan kaataa heittämällä palloa siihen tai laskemalla vaijeriliukurilla/mahalaudalla sitä päin." -Heidi-

"Keksi sana, jossa on yhtä monta tavua kuin nopassa "silmiä". Myös noppa, jossa on vain 1-3 silmäluvut sopivat tähän peliin." -Taina-

"Hienot punaiset, läpinäkyvät (multisensoriset ) nopat Jatsi-peliin. Nopat napattu pokeri-setistä. Kukaan ei voi olla innostumatta hienoista nopista ja laskeminen helppoa, koska valkoiset nopan "silmät"! -Tarja-

"Olen käyttänyt noppaa siten, että sovitut tehtävät on numeroitu nopan luvuilla (siis kuusi eri pistettä) ja nopalla on heitetty numero ja katsottu, missä pisteellä käydään tehtävä tekemässä." -Marita-

"Olen käyttänyt isoa noppaa myös hyppyradoissa: hyppymerkeissä on numeromerkit 1-6, heitetään noppaa ja hypätään silmämäärään vastaava hyppymäärä. Lapselle tulee fyysinen kokemus määrästä (hypyt) sekä samalla harjoittellaan lukumäärä-numeromerkki-lukusana-vastaavuutta." -Heidi-

"Meillä oli aiemmassa opiskelijaterapiassani käytössä isot tarinanopat, jotka sai heittää lattialle (5-vuotiaan mielestä hauska aktiviteetti jo itsessään) ja käydä järjestämässä värit oikeaan järjestykseen. Kolme eriväristä noppaa (1.pun.=subjekti, 2.vihr.=predikaatti, 3.kelt.=objekti). Me harjoittelimme etuvokaaleja, joten pointti oli muodostaa hassuja lauseita joissa etuvokaaleja. Noppia heittämällä tuli esim. "Lehmä hyppii yöllä", "Tyttö lentää lätäkköön". Itse kiinnitin kuvat sinitarralla pahvisiin noppiin, mutta Tean aiempi idea muovitaskuista on tietysti idean pro-versio ja sitten ku vielä jaksais vaikka ommella isot pehmonopat, niin aijai ku tulis hienot. Ja siis lauseethan voivat olla sitten tietysti sen mukaisia, mitä harjoitellaan (esim. toimi ohjeen mukaan) tai sisältää hankalia sanoja (lukiterapiassa) tms." -Sari-


Pallomeri

Pallomeri ei tainnutkaan olla monelle terapeutille tuttu väline :)

"voi vaikkapa omaksua käsitteitä: kuinka, monta kertaa, miten päin, onko pallojen päällä vai alla, minkä värisiä palloja, mistä väristä tykkää eniten. Ajan käsitystä vaikka tiimarin munakellon kanssa - kuinka kauan saa vielä ola. -Hannele-"

"Aarteenetsintää, pallojen sekaan voi piilottaa vaikka hernepusseja tai muuta helposti tunnon avulla erotettavaa. -Anna-"


Palikat

"Värivihjeet! Sininen on T, keltainen P tai ihan miten vaan sovitaan. Sitten rakennetaan torneja, siltoja... ja samalla "luetaan" ta-pa-ka tai mitä nyt halutaankaan harjoitella." -Annukka-

Rakenna torni lapsen käskyttäessä ja rikkokaa se kun lapsi käskee toisella painikkeella. Sekin on hauskaa kun lapsi käskee kaatamaan ja aikuinen yrittää kaataa olematonta tornia! -Hannele-

Mä oon kanssa rakennellu lasten kanssa torneja samalla käsitteitä (esim. korkea, matala, suuri, pieni, viereen, toiselle puolelle, eteen/taakse jne.) ja ohjeiden ymmärtämistä harjoittelemalla sekä mm. värivihjeiden avulla just tavujen harjoittelua. Sitten, kun tornit on valmiit, lapsi saa angry birds hahmoilla ampua tornit kumoon. Toimii takuuvarmasti!  -Katja-

Rakenteluun saa isää jännitystä kun ottaa avuksi nopan tai 2. Toinen noppa voi kertoa rakennukseen lisättävän palikan värin ja toinen muodon. Kun palikoita lisäillään vuorotellen aina sanoittaen, millainen palikka meni, saadaan aikaan kikatusta kun rakennelma jossain vaiheessa kaatuu. Yksi noppa voi tietysti kertoa kuinka monta palikkaa rakennelmaan lisätään. -Leena-Maija-

Terapiarullan tai pähkinäpallon päälle vatsalleen käsiin tukeutuen. Palikat lattialle. Nostellaan niitä vaikka sopivankorkuiselle penkille ja rakennetaan esim tornia. -Mia-

Tee ensin palikkarakennelma muutamalla palikalla (sovitaan että käytetään esim. 5 palikkaa). Ohjaa leikkikaveriasi rakentamaan sama ilman, että hän näkee sinun rakentamaasi. Lopuksi verrataan onnistuiko samanlaisen rakentaminen. Leikki kehittää matemaattisia käsitteitä, ohjeiden antamista, kuuntelemista ja ohjeen mukaan tekemistä. -Leena-

Patsasleikki. Lapsi rakentaa patsaan tms ja terapeutti yrittää tehdä samanlaisen tietysti epäonnekkaasti. Lapsi toimii rakennustarkastajana ja näyttää mikäli huomaa virheitä. -Päivi-

Olen ottanut valmiista rakennelmista valokuvia. Toinen antaa ohjeita, toinen rakentaa, katsotaan tuliko sama. Samalla setillä voi siis harjoitella ohjeitten antamista ja ymmärtämistä. Yleensä on tykätty. -Sari-

Brio valmistaa palikoita, joissa magneetti sisällä. Myös heikolla motoriikalla lapsi onnistuu saamaan palikat torniksi tai vaikka vain kaksi päällekkäin. Se on iso ilo! -Taina-

Saippuakuplat

"Jokaisen kontaktihäiriöisen, puhumattoman lapsen suosikki! Siispä pertsailemaan, promptina "puhalla","lisää", "iso (kupla)"... Ihmeellisesti niitä sanoja alkaa kuulua." -Annukka-

"käytän saippuakuplia usein esittelykierroksella esim. äiti-vauva-ryhmissä. Ja vauvat keskittyvät yllättävästi sekä ihmettelevät kuplaa ihastuttavasti ( puhallan vain yhden kuplan, jonka kautta esittäydytään)" -Tea-

"Kaikki tietää klassikon eli yhden viestin puhelaitteen ja saippukuplat (lisää!). Mutta kuplat voi laajentaa usean viestin laitteeseenkin- puhalla ylös, puhalla alas, puhalla mun päähän- ja kommentteja mukaan. Eräs pikkulikka yhdisti kansion saippuakupliin- sieltä sitten valittiin, mihin kuplat seuraavaksi puhalletaan. Käden päälle, jalan päälle, hiuksiin jne." -Paula-

"Puhelaite ja saippuakupla toimii niin hyvin! Kesällä ulkona tai miksei jumppasalissakin voi leikkiä saippuakuplahippaa: puhelaitteeseen vaikkapa stepperiin yksi, kaksi ja ei kun porukat kiinni osumalla saippuakuplilla..." -Hannele-

"Katsekontaktiin houkuttelemiseen: puhallan kuplia just' kun katsot minuun pyytäessäsi. On hillittömän tärkeä taito osoittaa katseella, että puhun juuri sinulle, en itsekseni, seinälle tms." -Annukka-

"Mulla on aina käsilaukussa saippuakuplia, kuten ilmeisesti teilläkin:)...Ryhmässä tai yksilöterapiassa..."Poksauta kupla, jonka minä olen poiminut "ritilään" (sormella, kyynärpäällä, polvella, nenällä,korvalla jne.) kun olen laskenut kolmeen. Tai puhalla sinä (lapsi) kupla, minä poimin sen ja sinä poksautat sen sovitulla tavalla. Upeaa toiminnan ohjailua, ajoitusta ja kaikkea muuta. Lisäksi kauniit kuplat viihdyttävät usein työkavereitani ja antavat iloa moneen hetkeen." -Tea-

"Meillä tehdään usein pillillä kuplaliuoksesta taikasoppaa kulhossa." -Leena-Maija-

"puhalla kuplia ja nappaa kiinni puhaltimeen ja anna lapsen kädellä poksauttaa-jos haluat etusormen liikettä toivo etusormella poksautusta." -Aija-


Puolapuut

"Puheterapialasten kanssa on yhdessä ripusteltu koukuilla tavaraa ensimmäiselle, toiselle... Askelmalle. Sitten ne saa kiivetä ja heittää alas. Ja uudestaan vaikkapa puhelaitteella huutaen:) mukavaa verryttelyä vaikkapa alkuun" -Hannele-

"olen numeroinut puolat jolloin lukusuora on aina näkyvillä kiivetessä ylös alas/voi lapsi itse niitä myös laittaa-numerot tulee tutuksi" -Aija-

"Jos puolapuita on monet vierekkäin, niin niillä on hyvä harjoitella olkapäiden kiertoja kierimällä sivusuunnassa puolapuulta toiselle. taitojen karttuessa otekorkeutta voi vaihtaa tai vaikka kieriä kaikki puolat läpi alkuveryttelyksi. Tekee hyvää terapeutillekin" -Mia-

"Omenapuusta omenoiden (hernepussien) keräämistä siten, että lattiaan ei saa koskea. Parasta, jos puolapuita on vaikka kahdet tai kolmet vierekkäin; tulee sivuttaiskulkua, ylös ja alas menemistä, alatasoilta kerätyistä "omenoista" hyviä kyykistymisiä ja vartalon kiertoja, kun omenat pitää vielä heittää koriin / koria kohti!" -Niina-


Pallo

"Uima-altaalla vesikoris on kiva. Olen laittanut putkilon reunan kaiteisiin kiinni kummastakin päästä, jotta siihen syntyy kori. Ennen kuin heittää pitää viittoa joku eläin, liikennevälinen, kasvi, väri...." -Hannele-

"Ilmapallon "takki" on kiva keksintö. Eli ilmapallon päälle puettava kankainen päällys mahdollistaa esim. ilmapallon pomputtamisen ja kaikenlaisen pelailun. pallo on yhtä kevyt kuin ilmapallo, ei riko paikkoja pienessä tilassa... ilmapalloon vielä "terapiasolmu" niin pallon saa pieneen tilaan aina siirtymisten ajaksi =)" -Mia-

"eri painoisten ja -kokoisten pallojen heittäminen kohteeseen: kuinka paljon tarvitaan voimaa golfpallon heittämiseen maaliin, kuinka paljon sellaisen kaksikiloisen pallon? Kuinka ilmapallon saa osumaan maaliin, pitääkö olla paljon voimaa?" -Heidi-

"Terapiapallon päällä vatsallaan, yläraajoilla lattiaan tukeutuen. Tähän vielä haasteeksi pienellä pallolla keilojen tms. kaataminen. Hyvää tukeutumista, lapakontrollia ja iloisia ilmeitä, kun lapsi pysyy yhden käden varassa!"

"Pallolla voi keilata purkkeja/keiloja kumoon vaikka eri alkuasennoissa ja jokaisen keilauksen jälkeen erilaisia punnerruksia, esim.täysistunnassa ojentajille töitä. Näin saadaan toistoja enemmän ja hauskemmin." -Satu-

"Korista pehmopallolla! Lapsi heittää pehmopalloa aikuisen käsien muodostamaan renkaaseen. Leikistä tulee tuplasti hauskempaa (keskittymistä, aikuisjohtoisuutta)kun heittoluvan saa aina, kun aikuinen sanoo "kissa"." -Anna-Elina-

"Ilmapallo mahdollistaa niin paljon kivoja juttuja. Puhalletaan - lasketaan kolmeen- lapsi saa tökätä palloa jolloin se karkaa hauskasti pärisyten. Sitten sitä etsitään yhdessä ...Theraplay.." -Päivi-

"Voisin leikkiä pallon kanssa vaikka koko päivän. Se on välineistä parhaimpia; yksin, kahdestaan tai ryhmässä. Todella monipuolinen väline." -Aira"

"Tähän malliin: ilmapallo kattoon roikkumaan, musta kanttinauha pään ympäri ja palloa kohti Ninja potkuja. Samalla voi vaikka huutaa khhhhhhh!" -Hannele